Ruvetessani nukkumaan rupesin miettimään päivän tapahtumia. Ympärilläni oli päivän mittaan perheeni, sukulaisiani (serkunpojatkin näin vuoden tauon jälkeen <3), kolme ihanaa ystävääni ja vielä parhaan ystäväni vanhemmat, jotka ovat minulle kuin vara isä ja vara äiti, mutta silti tunsin oloni koko päivän ajan tosi yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi..
Se tunne on aivan kamala kun katsoo kaveriaan jolla on ihana vartalo kauniit pitkät hiukset ja söpöt vaatteet, siinä ajattelee väkisin itsestään rumissa mustissa lähes harmaaksi kuluneissa farkuissaan ja järkyttävän rumassa löysässä paidassaan jonka avulla yrittää peittää itseään, että kuinka ruma ja vastenmielinen voi ihminen olla.. Tämä mun kaveri on ihanan sosiaalinen ja muutenkin ihailtava persoon jolla on maailman ihanin poikaystäväkin.. Olisipa itsekin ihana pitkän päivän päätteeksi käydä pitkäkseen rakastamansa pojan kainaloon, mutta ehei eihän näin lihava koskaan saisi mitään poikaystävää. Mutta täällä minä vaan makaan hikisessä kerrostalo asunnossa, joka tosin on kaverini ja tunnen oloni maailman yksinäisimmäksi. Tulin tänne koska tiesin etukäteen ettei täällä ole ruokaa, joten huomenna voin huoletta olla syömättä mitään ja illalla nukahtaa siihen ihanaan kevyeen oloon ja pieneen nälän tunteeseen mahassani, että sitä onkin jo ikävä :) huomenna teen koko päivän kaikkea muuta etten syömistä ehdi ajatella lainkaan! Mä en malta odottaa että pääsen syksyllä muuttamaan omaan asuntoon, silloin kukaan ei ole tarkkailemassa syömistäni eikä muutenkaan nipottamassa mistään.
Mä aion olla kevyt kun täytän kahdeksantoista, aion näyttää upealle synttäribileissäni jotka järjestetään isossa omakoti talossa 11 hehtaarin tontilla. Tästä voisinkin tosissani aloittaa matkan kohti keveyttä, helpompi se on aloittaa puhtaalta pöydältä täysin uutena viikkona! Siellä ulkomaillakin varmasti keksin jotain välttäekseni liikoja syömisiä, tästä tulee vielä loistavaa! Kauniita unia teille jotka tätä eksytte joskus lukemaan tai hyvää huomenta tai iltaa tai päivää, mika vuorokauden aika liekkään :)
( en osaa laittaa kuvia koska olen ipodillani kirjoittamassa tätä niin ei järki riitä)
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
jaarittelua
Oon viettänyt nyt paljon aikaa mun parhaan ystävän kanssa, sen takia en ole juurikaan ehtinyt koneen ääresttä istua. ollaan tapeltu entistä vähemmän, ja ollaan tultu tosi hyvin toimeen. (meidän kaveruus on sitä että vaikka välillä inhotaankin toisiamme yli kaiken ollaan silti samaan aikaan kahdestaan, moni on sanonut ettei meitä voi erottaa vaikka ollaankin niin jääräpäisiä..) Mun mielestäni ystävyys on yksi tärkeimmistä asioista maailmassa, enkä ikimaailmassa haluaisi menettää ystävääni/ystäviäni. vaikka on yksi asia jonka takia ne voisinkin menettää.. paras ystäväni sanoi minulle kun olin parempaan päin keväällä, että jos vielä kerrankin rupean oksentamaan niin hän ei ole enää kaverini, mutta ei ainakaan vielä ole kaveruus mennyt puihin..
Mutta tämä bulimiakin on tärkeä ''ystävä'' minulle ja myös todella itsekäs sellainen. Mä olin eilen oksentamatta, se oli ainut päivä tällä viikolla, enkä tosin syönyt edes paljoa mutta oli koko ajan vaan kaikkea menoa. Tänään taas kun heräsin äiti oli tehnyt lämpimiä voileipiä ja käynyt keräämässä vadelmia joten tottakai minä halusin syödä. Onnekseni äiti ja isä lähtivät käymään jossain asioilla ja kotona ei ollut kuin veli minun lisäkseni ja onneksi hänkin oli toisessa päässä taloa joten pääsin reippaasti oksentamaan. Oloni on ollut suht hyvä. Tänään kun siivosin huonettani ja löysin lääkepurkkini mielessäni vilahti ajatus siitä ajasta kun söin niitä. hyi ei enää ikinä!! ne olivat aivan kauheita muuttivat mun mieleni ihan totaallisesti enkä ollut oma itseni yhtään ja sitten vielä saivat minut syömään kuin porsaan ilman mitään omantunnontuskia. luoja sentään mitä touhua.
Mä oon lähdössä ensi viikolla matkalle, enkä tiedä milloin seuraavan kerran palaan taas kirjoittamaan, todennäköisesti saatan huomenna vielä kirjoittaa mutta viimeistään sitten perjantaina tai lauantaina seuraavan kerran. :) Mua ahdistaa tuo matka vähän.. tehdään se nimittäin kavereitteni kanssa ja he tietävät syömisongelmistani joten voi tulla syömisen täyteinen matka, mutta päätin, että aion tuon matkan avulla näyttää niille että olen ''parantunut'' ja sitten voin rauhassa jatkaa omaa taivaltani kohti laihuutta, ilman että kukaan on vahtimassa syömisiäni ja tekemisiäni.
Odotan hieman koulun alkuakin jo, koska siellä koen tietynlaista vapautta syömisestä, aamulla en ikinä kerkeä syömään mikä on hyvä, ja koulussa ei tarvitse syödä voin vaikka sanoa et menen käymään kaupassa tai terkkarilla tai jossain tai vaan yksinkertaisesti sanoa ettei ole nälkä. Ja koulun jälkeen 3-4 aikaan voin syödä jotain pientä, ja sepä olisi hienoa jos saisin ruokailuni karsittua yhteen päivässä, alkaisi varmaan paino huomattavastikkin tippua. Myöskin täytyisi käydä lataamassa kuntosalikorttia ja ostaa uudet lenkkarit! voi kun rakastankin syksyä, minulla on silloin synttäritkin, ja ylitän täysi-ikäisyyden kynnyksen, johon mennessä haluan että olen ehtinyt pudottaa 10 kiloa tästä mitä painan. Suhteellisen hyvä fiilis nytten tämän asian suhteen tosin ei tämän aamuisen painoni... Tästä eteenpäin varmaan aika laihdutuspainoitteisia postauksia, onnistumisista (ja epäonnistumisista)
Moikka <3
Mutta tämä bulimiakin on tärkeä ''ystävä'' minulle ja myös todella itsekäs sellainen. Mä olin eilen oksentamatta, se oli ainut päivä tällä viikolla, enkä tosin syönyt edes paljoa mutta oli koko ajan vaan kaikkea menoa. Tänään taas kun heräsin äiti oli tehnyt lämpimiä voileipiä ja käynyt keräämässä vadelmia joten tottakai minä halusin syödä. Onnekseni äiti ja isä lähtivät käymään jossain asioilla ja kotona ei ollut kuin veli minun lisäkseni ja onneksi hänkin oli toisessa päässä taloa joten pääsin reippaasti oksentamaan. Oloni on ollut suht hyvä. Tänään kun siivosin huonettani ja löysin lääkepurkkini mielessäni vilahti ajatus siitä ajasta kun söin niitä. hyi ei enää ikinä!! ne olivat aivan kauheita muuttivat mun mieleni ihan totaallisesti enkä ollut oma itseni yhtään ja sitten vielä saivat minut syömään kuin porsaan ilman mitään omantunnontuskia. luoja sentään mitä touhua.
Mä oon lähdössä ensi viikolla matkalle, enkä tiedä milloin seuraavan kerran palaan taas kirjoittamaan, todennäköisesti saatan huomenna vielä kirjoittaa mutta viimeistään sitten perjantaina tai lauantaina seuraavan kerran. :) Mua ahdistaa tuo matka vähän.. tehdään se nimittäin kavereitteni kanssa ja he tietävät syömisongelmistani joten voi tulla syömisen täyteinen matka, mutta päätin, että aion tuon matkan avulla näyttää niille että olen ''parantunut'' ja sitten voin rauhassa jatkaa omaa taivaltani kohti laihuutta, ilman että kukaan on vahtimassa syömisiäni ja tekemisiäni.
Odotan hieman koulun alkuakin jo, koska siellä koen tietynlaista vapautta syömisestä, aamulla en ikinä kerkeä syömään mikä on hyvä, ja koulussa ei tarvitse syödä voin vaikka sanoa et menen käymään kaupassa tai terkkarilla tai jossain tai vaan yksinkertaisesti sanoa ettei ole nälkä. Ja koulun jälkeen 3-4 aikaan voin syödä jotain pientä, ja sepä olisi hienoa jos saisin ruokailuni karsittua yhteen päivässä, alkaisi varmaan paino huomattavastikkin tippua. Myöskin täytyisi käydä lataamassa kuntosalikorttia ja ostaa uudet lenkkarit! voi kun rakastankin syksyä, minulla on silloin synttäritkin, ja ylitän täysi-ikäisyyden kynnyksen, johon mennessä haluan että olen ehtinyt pudottaa 10 kiloa tästä mitä painan. Suhteellisen hyvä fiilis nytten tämän asian suhteen tosin ei tämän aamuisen painoni... Tästä eteenpäin varmaan aika laihdutuspainoitteisia postauksia, onnistumisista (ja epäonnistumisista)
Moikka <3
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
tuskallinen tiistai & kamala keskiviikko
Tää päivä on mennyt aamusta asti ihan pieleen, samoinkun eilinen loppupäivä! Mä en vaan voi ymmärtää missä mun kuri on itteeni kohtaan, miten musta onkaan taas tullu tällänen porsas. Eilen oltiin mun ystävän kanssa sen luona ja tehtiin ruokaa, vaikka olisin halunnut lähteä kotiin niin jäin sinne sitten kaverin mieliksi, olishan se arvannut miksi olisin lähtenyt kun ruuasta kerran oli kyse. Ja tuli sit syötyä iso annos kanaa, pastaa ja patonkia.. että mua ahisti ja mietin sillon, että ehkä huomenna paremmin.. No ei tietenkään kun tänäänkin oon syönyt jo yhen ruuan kalapuikkoja ja perunaa hyi että miten vihaankaan kalapuikkoja, mutta äiti pakotti.. Ja söin myös muutaman pähkinän, ne tosin ei haittaa, mutta voikun olisinkin jättänyt tuon ruuan syömättä, ehken en syö tänään enää.
Eilen äiti myös kysyi multa, että haluunko puhua ja alkaako masennusoireita taas olemaan.. (oon esittäny aina kaikkien seurassa semmosta ilosta ja pirteetä kun en halua et ne huolestuu) Sanoin tottakai äitille, että ei kaikki on tosi hyvin ja se vetos siihen, kun sunnuntaina olin vähän kiukkunen lähinnä itelleni ja purin sitä sillein että raivosin vaan että haluun olla yksin ja ärsyynnyin tosi paljon, kun en päässy mihinkään missä olisin saanut olla rauhassa.
Mua pelottaa myös ihan hirveesti koulun alku, koska mun psykiatri on meidän koulussa niin mä jännitän sitä, että jos se aattelee et toipa on lihonut kesän aikana ja ettei tässä enää mitään häikkää oo, se jos joku olis kyllä hyvä mut oon vähä miettinyt tässä siitä semmosta ns. ''tsemppausta'' etten saa olla lihavempi kun koulujen loppuessa kun meen loman jälkeen takaisin sinne. Ja äääh että mulla on nyttenkin paha olla.tää mun huone saa mut jotenkin niin ahdistuneeks, nää seinät joita tuli tuijotettua melkein 2kuukauden ajan putkeen, mitä nyt vessassa ja röökillä kävi parvekkeella.. ihan kamalaa HALUUN OMAN KODIN!! vihaan mun elämää kaveritkin on kaksnaamasia paskiaisia jotka tekee vaan paskasti koko ajan ja haluun eroon niistäki.. huhhuh mitä vuodatusta taas. ja pääki lyö niin tyhjää että haluun vaan nukkua... hyvää yötä kaikki <3 ps. noi kuvat ei liity tähän oikeastaan mitenkään, mutta aattelin nyt et mukavamman näkönen tästä blogista tulee jos olis vähän kuvia!
Eilen äiti myös kysyi multa, että haluunko puhua ja alkaako masennusoireita taas olemaan.. (oon esittäny aina kaikkien seurassa semmosta ilosta ja pirteetä kun en halua et ne huolestuu) Sanoin tottakai äitille, että ei kaikki on tosi hyvin ja se vetos siihen, kun sunnuntaina olin vähän kiukkunen lähinnä itelleni ja purin sitä sillein että raivosin vaan että haluun olla yksin ja ärsyynnyin tosi paljon, kun en päässy mihinkään missä olisin saanut olla rauhassa.
Mua pelottaa myös ihan hirveesti koulun alku, koska mun psykiatri on meidän koulussa niin mä jännitän sitä, että jos se aattelee et toipa on lihonut kesän aikana ja ettei tässä enää mitään häikkää oo, se jos joku olis kyllä hyvä mut oon vähä miettinyt tässä siitä semmosta ns. ''tsemppausta'' etten saa olla lihavempi kun koulujen loppuessa kun meen loman jälkeen takaisin sinne. Ja äääh että mulla on nyttenkin paha olla.tää mun huone saa mut jotenkin niin ahdistuneeks, nää seinät joita tuli tuijotettua melkein 2kuukauden ajan putkeen, mitä nyt vessassa ja röökillä kävi parvekkeella.. ihan kamalaa HALUUN OMAN KODIN!! vihaan mun elämää kaveritkin on kaksnaamasia paskiaisia jotka tekee vaan paskasti koko ajan ja haluun eroon niistäki.. huhhuh mitä vuodatusta taas. ja pääki lyö niin tyhjää että haluun vaan nukkua... hyvää yötä kaikki <3 ps. noi kuvat ei liity tähän oikeastaan mitenkään, mutta aattelin nyt et mukavamman näkönen tästä blogista tulee jos olis vähän kuvia!
tiistai 16. heinäkuuta 2013
selostusta
Moi!
Mun nimi ei ole Mirabella, mutta oon aina rakastanut sitä nimeä, koska mun serkun nimeksi piti tulla Mirabella, ja hän syntyi kuolleena viimeisellä raskausviikolla. Ja omaa nimeäni en halua täällä julkaistavan, koska en halua tulla tunnistetuksi, vaikka tuskin kukaan kaverini tänne eksyy.
Mä tarvitsin jonkun paikan, jonkun sellaisen mihin voin kirjoittaa mitä vaan ja millon vaan ilman et kukaan kattelee päästä varpaisiin ja pyörittelee silmiään katseella josta voi lukea jo mitä ne ajattelee - ´´säälittävää´´, mä en todellakaan halua että kukaan saa koskaan tietää että oon edelleenkin samanlainen suorastaan idiootti, kun ennen kesälomaa jolloin esitin kaikille niin iloista ja pirteää mukaanlukien mun psykiatri. Tää vaan on mun elämäntapa ja en pysty päästämään irti.
Mulla on siis keskivaikea masennus ja diaknosoitu bulimia. Näistä ei voi olla ylpeä, ainakaan tuosta ensimmäisestä mainitusta asiasta, mutta jälkimmäisestä en halua päästää missään nimessä irti. Sain myös lääkkeet keväällä, mutta paskanvitut mä niiden syömistä jatkanu, kun aloin huomaamaan kuukaus sitten miten paljon mun ruokahalu on lisääntyny ja miten paino alko nousemaan ja musta tuntuu et se nousee vaan koko ajan. Ai hitto tää kirjotus tuntuu hyvälle toivottavasti löytäisin ns. kanssasisaria!
Voisin kertoo vähä mun taustoja. Ensinnäkin mä aloin laihduttaa tän vuoden tammikuussa (2013) ja muutamassa kuukaudessa multa hurahti paino vajaasta 90 kilosta reiluun 70kiloon (pituutta löytyy 170cm) ja tarkotus olisi pudottaa 60kiloon asti. Nyt kiloja on tullut takasin reilu 5 kiloa, tarkasta luvusta en oo varma koska en saa käyttää puntaria kotona ja meillä on melkein aina joku täällä niin pitää vähän salassa käydä ainakun on mahdollisuus. Ja se ainut mahdollisuus on yleensä iltaisin jolloin tietenkään paino ei oo sama kun aamuisin kun ruoka on sulanut mahasta. Mun bulimia ei oo ihan se tavanomaisin että ahmitaan ja yrjötään, ahmitaan ja yrjötään. Vaan mulla on tavallaan paastokausia ja tarkoin suunniteltuja dieettejä, ja sit repsahdan johonkin perusruokaan ja sit oksennan monta päivää kunnes ääntä ei enää aamuisin pihahdakkaan ja sit taas keksin että ohhoh voisinpa alottaa nyt tämmösen dieetin et syön näkkärin päivässä, voiku tuohon normaali ihminen pystyiski pidemmän päälle. Kaikki sanoo mulle et oon laihtunu hirveesti, mut mä en nää itessäni juurikaan mitään eroo tohon tammikuuhun verrattuna, toki se johtuu varmaa tästä sairaudesta mutta mua ei oikein kiinnostakkaan :D haluun vaan laihtua ja paljon! haluun olla kerrankin se porukan kaunein ja nätein ilman että on semmonen olo et vatsa pömpöttää!!
Tästä nyt innostukissa tulikin hirveen pitkä postaus, kun en oo pitkiin aikoihin blogia kirjottanut (ennen kirjotin ihan omalla nimella lifestyle-blogia, mutta enpähän jaksanut sitäkään enää) mutta mä voisin palata sitten asiaan vaikka huomenna. Ja jos tää vähän tsemppais mua, pysymään kurissa tän lihomisen suhteen! Tästä alkais tää operaatio!
Ja jos joku tän sattuu löytämään, niin tervetuloa <3 mä en ihan näin psykopaatti oo, mut en oikein osannu muullakaan lailla kuvailla mun tilannetta
-Mirabella
Mun nimi ei ole Mirabella, mutta oon aina rakastanut sitä nimeä, koska mun serkun nimeksi piti tulla Mirabella, ja hän syntyi kuolleena viimeisellä raskausviikolla. Ja omaa nimeäni en halua täällä julkaistavan, koska en halua tulla tunnistetuksi, vaikka tuskin kukaan kaverini tänne eksyy.
Mä tarvitsin jonkun paikan, jonkun sellaisen mihin voin kirjoittaa mitä vaan ja millon vaan ilman et kukaan kattelee päästä varpaisiin ja pyörittelee silmiään katseella josta voi lukea jo mitä ne ajattelee - ´´säälittävää´´, mä en todellakaan halua että kukaan saa koskaan tietää että oon edelleenkin samanlainen suorastaan idiootti, kun ennen kesälomaa jolloin esitin kaikille niin iloista ja pirteää mukaanlukien mun psykiatri. Tää vaan on mun elämäntapa ja en pysty päästämään irti.
Mulla on siis keskivaikea masennus ja diaknosoitu bulimia. Näistä ei voi olla ylpeä, ainakaan tuosta ensimmäisestä mainitusta asiasta, mutta jälkimmäisestä en halua päästää missään nimessä irti. Sain myös lääkkeet keväällä, mutta paskanvitut mä niiden syömistä jatkanu, kun aloin huomaamaan kuukaus sitten miten paljon mun ruokahalu on lisääntyny ja miten paino alko nousemaan ja musta tuntuu et se nousee vaan koko ajan. Ai hitto tää kirjotus tuntuu hyvälle toivottavasti löytäisin ns. kanssasisaria!
Voisin kertoo vähä mun taustoja. Ensinnäkin mä aloin laihduttaa tän vuoden tammikuussa (2013) ja muutamassa kuukaudessa multa hurahti paino vajaasta 90 kilosta reiluun 70kiloon (pituutta löytyy 170cm) ja tarkotus olisi pudottaa 60kiloon asti. Nyt kiloja on tullut takasin reilu 5 kiloa, tarkasta luvusta en oo varma koska en saa käyttää puntaria kotona ja meillä on melkein aina joku täällä niin pitää vähän salassa käydä ainakun on mahdollisuus. Ja se ainut mahdollisuus on yleensä iltaisin jolloin tietenkään paino ei oo sama kun aamuisin kun ruoka on sulanut mahasta. Mun bulimia ei oo ihan se tavanomaisin että ahmitaan ja yrjötään, ahmitaan ja yrjötään. Vaan mulla on tavallaan paastokausia ja tarkoin suunniteltuja dieettejä, ja sit repsahdan johonkin perusruokaan ja sit oksennan monta päivää kunnes ääntä ei enää aamuisin pihahdakkaan ja sit taas keksin että ohhoh voisinpa alottaa nyt tämmösen dieetin et syön näkkärin päivässä, voiku tuohon normaali ihminen pystyiski pidemmän päälle. Kaikki sanoo mulle et oon laihtunu hirveesti, mut mä en nää itessäni juurikaan mitään eroo tohon tammikuuhun verrattuna, toki se johtuu varmaa tästä sairaudesta mutta mua ei oikein kiinnostakkaan :D haluun vaan laihtua ja paljon! haluun olla kerrankin se porukan kaunein ja nätein ilman että on semmonen olo et vatsa pömpöttää!!
Tästä nyt innostukissa tulikin hirveen pitkä postaus, kun en oo pitkiin aikoihin blogia kirjottanut (ennen kirjotin ihan omalla nimella lifestyle-blogia, mutta enpähän jaksanut sitäkään enää) mutta mä voisin palata sitten asiaan vaikka huomenna. Ja jos tää vähän tsemppais mua, pysymään kurissa tän lihomisen suhteen! Tästä alkais tää operaatio!
Ja jos joku tän sattuu löytämään, niin tervetuloa <3 mä en ihan näin psykopaatti oo, mut en oikein osannu muullakaan lailla kuvailla mun tilannetta
-Mirabella
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)